SFC-038 – historiikki

Yhdistyksen historiikki

Perustaminen

1970-luku oli matkailuvaunualalla runsasta lisääntymisen aikaa ja paikallisyhdistyksiä syntyi useita eri puolille Suomea. Hämeessäkin oli kolme yhdistystä: Kanta-Häme toimi Hämeenlinnan ympäristössä, Lahden seutu nimensä mukaisesti itäisessä Hämeessä ja Pirkanmaan yhdistys Tampereen seudulla ja siitä pohjoiseen. Etelä-Pirkanmaan karavaanarit kuuluivat tällöin Pirkanmaan karavaaniyhdistykseen. Näillä olikin vilkasta toimintaa, joka kuitenkin suuntautui täältä katsottuna Tampereen ”väärälle puolelle”. Olihan yhdistyksen alue hyvin laaja ulottuen Virroilta ja Ikaalisista aina Valkeakoskelle, Toijalaan ja Urjalaan saakka. Valkeakoskelaisen Juhani Ilmivallan toimiessa Pirkanmaan yhdistyksen puheenjohtajana pirkanmaalaiset löysivätkin oman alueen Virtain Jäähdyspohjasta – Vankkurimännikön, jolloin pirkanmaalaisten toiminta siirtyi hyvin suurelta osaltaan sinne. Eteläisen Pirkanmaankin karavaanarit olivat innokkaasti mukana sitä rakentamassa, mutta koska viikonlopun ajomatkat varsinkin syksyisin ja talvisin alkoivat tulla monille liiankin raskaiksi, eräillä jopa 170 km, niin asian tiimoilta alettiin suunnitella parannusehdotuksia. Aktiivisimmat vaunuilijat kuten valkeakoskelaiset Järviset, Halmeet, Ilmivallat ja Suomelat sekä Karit, Lehtoset ja Kankaiset Toijalasta pohtivat asiaa perin pohjin yhdessä ja erikseen pienissä porukoissa. Joskus asia otettiin sitten puheeksi Matkailuvaunuliiton puheenjohtajan Börje Tengströmin kanssa, joka kehottikin paikallisia perustamaan oman yhdistyksen.

Asia oli ollut esillä joskus aikaisemminkin epävirallisesti, mutta koska nyt oli ikään kuin ”saatu lupa” ylemmältä taholta, alettiin asiaa suunnitella vakavamminkin. Hitaat hämäläiset eivät tietenkään lähteneet suin päin yhdistystä perustamaan vaan aivoriihi kokoontui milloin kenenkin kotona tai treffeillä vaunuissa ja pohdittiin asian hyviä ja huonoja puolia kaikilta osiltaan. Samalla tosin todettiin, että varmaan Vankkurimännikköäkin tulee ikävä, koska sitä oltiin suurella joukolla innokkaasti talkoilla rakentamassa. Hyväksi puoleksi kuitenkin todettiin mm. että porukka pienenee ja varmaan näin ollen tulee ajan mittaan tutummaksikin, varsinkin koska kotipaikat ovat lähempänä toisiaan. Syksyn 1979 aikana saatiin sitten pohdiskelut loppuun suoritettua ja kutsuttiin perustava kokous koolle Ravintola Viidennumerolle marraskuun 14. päiväksi 1979.

Kutsua noudatti yhteensä 47 karavaanaria Kangasalta, Toijalasta ja Valkeakoskelta. Matkailuvaunuliitosta oli paikalla Reijo Numminen antamassa käytännön ohjeita yhdistyksen liittymiseksi Matkailuvaunuliitto SF-Caravan ry:n jäseneksi. Myös koko perustava kokous oli niin hyvin etukäteen valmisteltu, että Matkailuvaunuliiton mallisääntöjä hyväksi käyttäen laaditut säännöt hyväksyttiin saman tien ja näin yhdistys sai kokouksessa esitetyn nimen – Matkailuvaunuyhdistys SF-Caravan ry Valkeakosken Seutu – ja siitä tuli Matkailuvaunuliitto SF-Caravan ry:n 38. jäsenyhdistys. Samassa perustamiskokouksessa yhdistys valitsi tietysti heti myös ensimmäisen hallituksensa asioita hoitamaan, ja sen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Heino.

Heti alussa tuli mieleen myös oman merkin hankkiminen. Ensimmäiset merkkimallit olivatkin esillä syyskokouksessa 23.9.1980, mutta merkki-ideakilpailua päätettiin kuitenkin jatkaa kevääseen –81 saakka, jolloin lopullisen muodon suunnittelu annettiin Tauno Lehtosen ja Taisto Kaurasen hoidettavaksi, joista Taisto Kaurasen ehdotus sitten kesällä –81 hyväksyttiin yhdistyksen merkiksi ja niitä päätettiin jakaa kaksi kappaletta jokaiselle jäsenelle. Aluksi merkki oli mustavalkoinen, mutta myöhemmin siihen lisättiin sinistä väriä ja matkailuvaunu ”pudotettiin” taivaalta maan pinnalle (1985). Kokouksessaan 16.3.1989 päätti hallitus muuttaa myös yhdistyksen nimeä ja uudeksi nimeksi tuli SF-Caravan Valkeakosken seutu ry kuvaamaan paremmin sen toimintaa. Koska matkailuautojen määrä oli jatkuvasti lisääntymässä matkailuvaunu-sana pudotettiin nimestä pois.

Merkki vuoteen 1985

Valkeakosken Seudun Matkailuvaunuyhdistys SF-Caravan ry:n perustajajäsenet Ravintola Viidennumerolla 14.11.1979

Pauli Kankainen Toijala
Riitta Suominen Toijala
Veli-Olavi Marjanen Toijala
Leena Kari Toijala
Risto Kari Toijala
Leena Ajo Toijala
Tauno Lehtonen Toijala
Allan Vanhanen Toijala
Olli Uosukainen Kangasala
Airi Seppänen Valkeakoski
Raimo Seppänen Valkeakoski
Aili Paasikoski Valkeakoski
Jouko Paasikoski Valkeakoski
Irene Kivalo Valkeakoski
Kati Kokko Valkeakoski
Kari Kokko Valkeakoski
Matti Koivumäki Valkeakoski
Sirkka Koivumäki Valkeakoski
Maija-Liisa Suomela Valkeakoski
Paavo Suomela Valkeakoski
Arimo Heino Valkeakoski
Eino Huttunen Valkeakoski
Seija Huttunen Valkeakoski
Ritva Ilmivalta Valkeakoski
Maija Nikula Valkeakoski
Sylvi Halme Valkeakoski
Eero Halme Valkeakoski
Sirkka Olavaara Valkeakoski
Pertti Olavaara Valkeakoski
Erkki Heikkinen Valkeakoski
Aila Mensalo Valkeakoski
Raimo Hotari Valkeakoski
Martti Anolin Valkeakoski
Anna-Liisa Anolin Valkeakoski
Liisa Ahonen Valkeakoski
Ilari Ahonen Valkeakoski
Toivo Saarenpää Valkeakoski
Laura Ratilainen Valkeakoski
Esko Ratilainen Valkeakoski
Ossi Pölkkynen Valkeakoski
Raija Pölkkynen Valkeakoski
Airi Järvinen Valkeakoski
Päiviö Järvinen Valkeakoski

Lisäksi Matkailuvaunuliiton edustajana oli paikalla Reijo Numminen Helsinki.

Lähde: Ritva Ilmivallan 10-vuotisjuhliin tekemä moniste

Hallinto

Yhdistyksen päätösvalta kuului aluksi kevät- ja syyskokoukselle ja myöhemmin v. 2000 tehdyn sääntömuutoksen jälkeen siirryttäessä yhden vuosikokouksen järjestelmään, tälle vuosikokoukselle tai tarkoitusta varten kokoon kutsuttavalle yhdistyksen kokoukselle. Koska varsinaista kokousta ei kannata kuitenkaan kutsua koolle jokaisen asian takia, kuuluu hallinto vuosikokouksien välisenä aikana hallitukselle puheenjohtajan johdolla. Puheenjohtajina ovat vuosien saatossa toimineet Arimo Heino, Ritva Ilmivalta, Aila Mensalo, Jari Rantanen, Seppo Ketomäki ja Anna-Liisa Anolin, joten yhdistys on ollut varsin edistyksellinen, koska sukupuolten tasa-arvo on toteutunut ja lukumäärältään puheenjohtajina on ollut sekä naisia että miehiä sama määrä. Toimintavuosissa naiset ovat jopa edellä.

Hallituksella on asioiden hoidossa ollut apunaan erilaisia toimikuntia kuten esim. tiedotustoimikunta, matkailutoimikunta, ajotaitotoimikunta, ALFA-toimikunta, leirintätoimikunta, eri alueiden omat toimikunnat ja ulkomaanmatkailutoimikunta.

Talous

Finanssipuoli ei ole aivan alkuaikoja lukuun ottamatta ollut koskaan kovin vahvoilla. Aluksi ei menoja ollut paljoakaan ja varoja kerättiin koko ajan treffimaksuilla ja jäsenmaksuilla oman alueen saamiseksi.

Mutta sitten se alkoi: Sen jälkeen, kun saatiin oma alue, ovat varat alkaneet huveta sen tai niiden rakentamiseen ja kuten toisaalta tästä historiikista käy ilmi, on näitä alueita jouduttu rakentamaan jo useita ja näin rahavarat ovat huvenneet, vaikka talkootyö onkin ollut kiitettävää. Jäsenmaksuilla, treffimaksuilla ja pienillä treffien yhteydessä järjestetyillä arpajaisilla ei maailmaa pitkälle rakenneta. Onpa kerran ollut vakavasti harkinnassa jopa ylimääräisen jäsenmaksun kantaminen. Siihen ei onneksi tarvinnut ryhtyä.

Tiedotustoiminta

Aluksi tiedotusta jäsenistölle hoidettiin jäsenkirjeiden muodossa, joista ensimmäinen ilmestyikin jo 3.1.1980 eli siis vain n. 1 ½ kk yhdistyksen perustamispäivästä. Ensimmäisen toimintavuoden aikana tiedotteita ilmestyi kuusi kappaletta. Nämä käsittelivät treffejä ja muuta toimintaa sekä kertoivat tietoja johtokunnasta ja sen toiminnasta. Heti alusta alkaen perustettiin johtokunnan avuksi myös tiedotustoimikunta hoitamaan sen sektorin asioita.

Ajan myötä ja jäsenmäärän kasvaessa postituskustannussyistä tiedotteen määriä vähennettiin ja se on ilmestynyt pääasiallisesti aluksi viisi kertaa ja sitten 4 kertaa vuodessa. Vuonna 1982 tiedote muutti muotoaan enemmän lehtimäiseksi vaikka se edelleen ilmestyikin A4-kokoisena. Sen kansikuvaa alkoi koristaa nuoren karavaanarin Raili Ilmivallan piirros ”Ystävyyttä on yhteinen harrastus…”. Samalla jäsenkirjeestä tuli nimeltään Jäsentiedote. Vuonna 1984 jäsentiedotteen koko muutettiin A5-kokoiseksi pieneksi lehdeksi.

Vuonna 1989 järjestettiin nimikilpailu lehden omaksi nimeksi ja voittajaksi valittiin Pertti Merosen ehdotus ”Aisapussi”. Ensimmäinen Aisapussi ilmestyi tiedotteena nro 2/90 ja siihen logon suunnitteli Olavi Ärölä.

Viime aikoina on jälleen jouduttu turvautumaan jäsenkirjeeseen, koska varsinaiselle jäsentiedotteelle/ Aisapussille ei ole löydetty tekijää.

Omat alueet

Heti toiminnan alusta alkaen oli tavoitteena saada yhdistykselle oma alue. Keväällä 1980 kyseltiin Toijalan kaupungilta ensin kesäsiirtola ”Pasinrannan” saamista yhdistyksen käyttöön ja myöhemmin vielä samana keväänä tarjottiin Toijalan kaupungin kesäsiirtola ”Vainiolahdesta” vuokraa 1500 mk/ vuosi. Kumpikaan ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Myös Somerolta oli alue tarjolla 30 vuodeksi. Paikka todettiinkin käydyssä tarkastuksessa mainioksi, mutta pidettiin, että se on liian kaukana. Alfthanilta kyseltiin Jylhän kärkeä Viidennumeron seuduilta, mutta hän ei ollut kiinnostunut sitä vuokraamaan. Myös lähiseutujen metsäkämppiä tiedusteltiin Paperitehtaalta ja samoin Valkeakosken kaupungille lähetettiin tiedustelu mahdollisista alueista.

Talvialueeksi kyseltiin myös Urjalan leirintäaluetta, Luikalan aluetta Pälkäneeltä ja Viialan kunnallekin lähetettiin kysely. Myös Toijalan Lontilasta oli alue tarjolla talvialueeksi, mutta todettiin, ettei se oikein sovi yhdistyksen tarpeisiin.

Luopioisten Rautajärveltä tuli alue tarjolle ja siitä päätettiin tehdä ensin yhden vuoden koevuokrasopimus, jota sitten myöhemmin jatkettiin. Näin oli yhdistys saanut ensimmäisen oman alueensa v. 1984 – Hernesniemen, jonne toiminta sitten hiljalleen pääsääntöisesti alkoi siirtyä.

Sinne siirrettiin myös Valkeakosken Pässinmäestä hirsinen, Tujuselta ostettu talo kooltaan 8 m x 4,5 m, jonka harjannostajaisia päästiin viettämään jo 26.9.1986. V. 1987 saatiin alueelle vuokrattua lisätilaa, jonne mahtui n. 15 vaunua. Tälle alueelle rakennettiin myös toinen sauna. Grillikatos alueelle saatiin kesällä 1988. Hernesniemen toiminta kuitenkin loppui, koska vuokrasopimusta ei jatkettu ja lopettajaistreffit siellä pidettiinkin jo 6.-7.10.1990. Asiaan tuli kuitenkin vielä jatkoaika, koska vuokrasopimusta kuitenkin jatkettiin vielä vuodeksi 1991. Monien värikkäiden ja moninaisten vaiheiden jälkeen Hernesniemen vuokrasopimus lopulta päättyi. Asiasta jouduttiin jopa käräjöimään alueelle jääneiden rakennusten korvausten takia, koska vuokranantaja ei suostunutkaan maksamaan niistä sitä, mitä oli aikaisemmin sovittu. Tästä saisi jopa oman erillisen tarinan aikaiseksi. mutta antaa asioiden jäädä mappeihin ja ajatellaan asioita positiivisesti ja kehitellään näitä mahdollisuuksia joita meillä nyt on.

Uuden alueen hankintaa alettiin taas tehostaa ja paikkoja kyseltiin Kalvolasta, Viialasta Heinäsuon koululta ja Vesilahden Hinsalasta. Tämä asia kehittyikin jo niin pitkälle, että Antti Kinnarin kanssa oli esisopimus Hinsalasta tehty alueen vuokraamisesta ja aluetta koskeva poikkeuslupahakemus oli lähetetty eteenpäin. Hanke kuitenkin kaatui lopulta kielteiseen päätökseen valituksien kautta. Jäsenistön keskuudessa oli suoritettu mielipidekyselykin Hernesniemen ja Hinsalan välillä, jonka Hinsala ”voitti” äänin 43-37. Annikki ja Aimo Nieminen (Hernesniemen omistajat) eivät kuitenkaan enää jatkaneet vuokrasopimusta, mutta samana kesänä tuli tietoon Oriveden Eräjärveltä mahdollisuus vuokrata alue. Ja niinpä jo syyskuussa –91 tehtiin vuokrasopimus Marjaniemestä ja samalla lähetettiin poikkeuslupahakemus Marjaniemen navetan muuttamisesta alueen huoltorakennukseksi.

Poikkeuslupa saatiinkin jo ennen kevättä –92. Tästäkin päätöksestä kuitenkin oli valitettu Ympäristöministeriöön, josta tulikin kielteinen päätös ja niinpä asia jatkui edelleen Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen, josta kuitenkin tuli myös kielteinen päätös. Näin todettiin, että näillä ehdoilla ei Marjaniemen rakentamista ja kehittämistä voida jatkaa. ja vuokrasopimus purettiin ilman sen ihmeellisimpiä muodollisuuksia. täydessä yhteisymmärryksessä omistajien kesken. Niinpä Marjaniemessäkin pidettiin alueen purkutalkoot 5.11.1994.

Taas oli edessä uuden alueen hankkiminen. Nyt astuikin kuvaan mukaan Valkeakosken kaupunki ja Hakalan- ranta, jossa pidettiin terveys- ja ympäristölautakunnan katselmus ja lautakunta suhtautui myönteisesti Hakalanrannan karavaanialueeseen. 2.5.1995 allekirjoitettiinkin kaupungin kanssa viiden vuoden vuokrasopimus uimaranta-alueen takaisesta alueesta, jossa joskus on järjestetty mm. jalkapallo- ym. muita lasten leirejä. Myöhemmin tehtiin väliaikainen jatkosopimus vielä vuodesta, koska asian pitempää vuokra- aikaa koskeva käsittely oli kesken. Alueelle saatiin lisätilaa vuokraamalla läheistä peltoa ½ hehtaaria. Karavaanarin Alueoppaaseen Hakalanranta ilmoitettiin ensimmäisen kerran v. 1997, jonka jälkeen se on siellä ollutkin jatkuvasti sekä kesä- että talvialueena. Yhdistys hoitaa kesäaikana Hakalanrannan saunan lämmityksen myös yleisölle avoimina saunapäivinä ja otti lisäksi alueen kioskin hoitoonsa v. 2000, mutta siitä kuitenkin luovuttiin nyt v. 2004

Alueella oli ennestään lautarakenteinen, leireilijöiden ruokailuun tarkoitettu sisätila. V. 1997 laitettiin rakennuslupa-anomus vireille tämän muuttamiseksi jopa talvikäyttöiseksi ja keväällä 1998 alettiin remonteerata saunan pukuhuoneita, joiden kustannuksiin myös kaupunki otti osaa. 24.9.2001 teki Valkeakosken kaupunginhallitus päätöksen, jonka mukaan aletaan laatia Hakalanrannan alueelle ranta- asemakaavaa alueen muuttamisesta karavaanialueeksi.

Hakalanrannan läheisyys on vaikuttanut mm. siihen, että siellä on saatettu suorittaa vain yhdenkin päivän pikavisiittejä kauniina (kesä)päivinä. Niinpä voidaan sanoa, että Hakalanranta on päivittäisessä käytössä ympäri vuoden. Myös ulkopaikkaiset matkustajat ovat sen löytäneet ja kehuneet paikkaa aivan mainioksi.

Lähde: ”SF-Caravan Valkeakosken seutu ry 1979-2004” -historiikki, toimittanut Olavi Ärölä.

fi